Niin meni viisi viikkoa…

Posted on

Saimme olla omien lasteni kanssa viimeisen viikon ennen heidän paluutaan isänsä luokse ihan kolmistaan. Miehen nuorempi tyttö tosin oli meillä vielä maanantaipäivän, mutta hänkin lähti sitten äidilleen. Minun vanhempi poika tosin halusi vielä mennä mieheni ex:lle yökylään viettäämään aikaa miehen poikien kanssa. Suostuin siihen sillä ehdolla että miehen ex on kotona etteivät ole aivan keskenään siellä. Sain siis yhden illan viettää aikaa nuoremman poikani kanssa aivan kahdestaan ja hän halusikin myös nukkua vieressäni. Viimeisten kolmen päivän ruokalista oli lasten valitsema ja sisälsi, pitsaa, muchos nachos ja tortilloja. Mies söi Kyproksella italialaisessa ravintolassa Rucola-Prosciutto pitsaa ja kehui sitä, joten päätin kokeilla samaa ja kyllä oli todella hyvää.

Rucola-Prosciutto pitza

Rucola-Prosciutto pitza

Ennen Tenolle lähtöään mies ehti asentaa meidän paljuun vielä poreet. Tämä oli ollut tavoite jo viime syksystä jolloin palju ja erillinen porejärjestelmä hankittiin, mutta lykkäsimme sen asentamista talven yli. Ajattelimme poreiden asentamisen olevan paljon hankalampi homma kuin mitä se sitten loppujen lopuksi olikaan, joten nyt meillä on porepalju. Aivan mahtavaa! Jokivesi on niin kylmää etten suostu siihen menemään uimaan. Paljuun kun vielä yhdistää pihasaunan, joka lämmitetään puilla, niin hyvä tulee. Pyysin kaksi kaveriani testamaan poreita. Oli mukavaa höpötellä, vaihtaa kuulumisia ja lillua lämpimässä vedessä omalla terassilla.

porepalju

porepalju

Mieskin palasi Tenolta loppu viikosta ja toi tullessaan yhden puolentoista kilon lohen. Ei kuulemma ollut Tenossa lohta. Viimeinen ilta poikien kanssa, tavaroiden pakkausta, telkkarin katsomista yhdessä yms. Aamulla herätys ja poikia viemään lentoasemalle. Tähän asti olen onnistunut pidättämään itkut siihen asti kunnes lapset ovat lähteneet, ettei heidän ole tarvinnut pahoittaa mieltään. Nyt kuitenkin itku tuli poikia halatessa ja heipat sanoessa. Etä-äidin osa on ankea! Onneksi ensi viikolla veljeni häissä kuitenkin nähdään. Sitten meneekin taas useampi kuukausi ennen seuraavaa tapaamista. Olisihan se niin paljon helpompaa asua lähempänä lapsia ja nähdä useammin, mutta pojat itse ainakin ovat sanoneet etteivät tahotisi minun muuttavan, koska viihtyvät täällä käydessään niin hyvin.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

25 − 17 =