Moikka maailma!

Posted on

Tästä se lähtee, pitkään haaveiltu blogaaminen. Hiukan ehkä hirvittää oman elämän avaaminen julkisesti, mutta samalla kuitenkin tuntuu, että tämä on juuri se mitä pitää tehdä: tuuletuskanava tunteille ja ajatuksille. Uusioperhearkea on takana jo 2,5v, mutta nyt jotenkin tuntui, uusien suurien muutosten myötä, olevan aloittaminen ajankohtaista.

Meidän perhekompleksiin kuuluu, minun ja mieheni lisäksi, miehen neljä ja minun kaksi lasta edellisistä liitoista. Lasten iät ovat (9, 11, 13, 13, 15 ja 19). Miehen lapset ovat meillä kolmen viikon välein kolme viikkoa ja minun lapset käyvät meillä, pitkän välimatkan vuoksi, vain koulujen lomilla. Lisäksi löytyy vielä kolme kissaa, kaksi koiraa ja pari hiirtä. Jotta elämä ei kävisi tylsäksi lasten kasvaessa, niin eilen vielä plussasin, tosin vielä aika haalelalla viivalla, joten perheenlisäystä tähän kompleksiin olisi sitten odotettavissa 29.12.

Lisäjännitystä tähän elämään tuo oman työtilanteen epävarmuus. Nyt neljä vuotta tehnyt määräaikaisena sijaisuutta, joka näyttäis olevan loppumassa kesäkuun lopussa. Mitä siitä eteen päin? Aika näyttää…

Etä-äitinä oleminen ei ole maailman helpointa hommaa. Sitä tekee erotessaan päätökset lasten parasta ajatellen, mutta ajan myötä huomaa ettei valinta ollutkaan oikea. Meillä meni lasteni isän kanssa eron jälkeen monta vuotta hyvin kunnes hänen kuvioihin tuli hallitseva ja kontrolloiva ihminen. Olen yrittänyt olla rauhallinen, antaa tilaaa ja olla puuttumatta heidän elämäänsä, mutta joskus vaan tuntuu, että siellä päässä unohdetaan, kuka on lasten äiti tai tehdään ihan tahallaan kiusaa. Hyvänä esimerkkinä tämän päiväinen: äitini on kysynyt lapsiani luokseen äitienpäiväksi ja kun olen lasten kanssa asiasta puhunut he ovat olleet (jopa vielä eilen) äidilleni menossa. Eilen sitten sain tietää pystyväni venyttämään työmatkaani viikonlopun yli siten että itsekin pääsisin silloin äitienpäiväviikonlopuksi äidilleni. Ilmoitin tästä lapsilleni ja sanoin että onpas mukavaa että nähdään, niin sitten tänään äitini laittaa viestiä etteivät lapset pääsekään äitienpäiväksi hänen luokseen. Joskus tuntuu vaan niin käsittämättömältä etteivät aikuiset ihmiset huomaa lasten olevan ne jotka eniten tuollaisesta kärsii.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 1 = 5